Rabo de toro – häränhäntäpata

1
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4 arviota)
Loading...

Häränhännistä syntyy 6 tuntia hauduttamalla häikäisevän upea häränhäntäpata eli Rabo de toro. Tämä on espanjalaista maalaisruokaa parhaimmillaan.

Viimeksi päivitetty

Ainekset kahdeksalle

  • 8 lihaisaa häränhäntäpalaa
  • 3 porkkanaa
  • 1 iso sipuli
  • 5 valkosipulinkynttä
  • 3 laakerinlehteä
  • 1 prk tomaattimurskaa
  • 5-7 dl punaviiniä
  • 5 dl lihalientä
  • 4 rkl balsamicoa
  • 4 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl sokeria
  • 1 rkl kuivaa timjamia
  • suolat pippurit

Valmistele häränhäntäpalat; Leikkaa ylimääräinen rasva pois. Mahdolliset kalvot on hankala poistaa mutta viillä niitä tiheästi veitsellä ja ne sulavat kypsennyksen aikana. Laita häränhännät isoon savipataan.

Kuori sipuli, silppua ja paista pannulla lähes ruskeaksi eli hyvin makeaksi. Kaada sipulit pataan. Kuori ja pilko porkkanat myös pataan. Laita kaikki ainekset tomaattia lukuunottamatta pataan ja viiniä niin, että kaikki ainekset peittyvät. Folio päälle ja kylmään yön yli.

Ota pata huoneenlämpöön tuntia aikaisemmin paistoa. Uuni päälle ja 175C astetta. Paista rabo de toroa ensimmäiset pari tuntia folio tai kansi päällä, välillä lihoja käännellen kun viini haihtuu ja paljastuvat lihat saattavat kuivahtaa. Kun kypsyminen on päässyt hyvin vauhtiin, sekoitetaan tomaattimurska sekaan. Folio tai kansi päälle, uuni 150C astetta ja 3-4 tuntia lisää.

Rabo de toro on valmis kun liha on todella mureaa ja se irtoaa haarukalla luista.

Laita hyvä jakoon.

Kirjoittajasta

1 kommentti

Kommentoi