Paistettu ankanrinta

0
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (9 arviota)
Loading...

Paistettu ankanrinta tekee vaikutuksen päivällisseuraan. Ankan rintafileen paistaminen on hyvin yksinkertainen, mutta kurinalainen prosessi. Tällä reseptillä onnistut siinä varmasti.

Ainekset kahdelle

  • ankan rintafilee
  • 1 tl suolaa
  • 1/2 tl sokeria (tuo makua mutta voi jättää pois)
  • 1/2 tl mustapippuria
  • tuoretta rosmariinia
  • karpaloita tai puolukoita

Vinkki: ankanrasva sulaa paistaessa pannulle. Se kannattaa ottaa talteen ja käyttää perunoiden paistamiseen. Siinä hommassa ei ole ankanrasvan voittanutta.

Ota jääkaappikylmä ankan rintafilee leikkuulaudalle. Leikkaa fileeseen tiheät ristikkoviillot rasvapuolelle. Ne saavat mennä syvyydeltään lihaan asti.

Hiero mausteet rasvaan huolellisesti ja jätä ankanrinta huoneenlämpöön odottelemaan puoleksi tunniksi.

Kuumenna paistinpannu. Valurautainen on paras lihahommissa.

Aseta ankanrinta kuumalle pannulle rasvapuoli alaspäin. Säädä levy puoliteholle. Kohta alkaa rasva sulamaan, eli ylimääräistä öljyä ei tarvita paistamiseen. Leikkaa rosmariinin oksa rasvaan antamaan makua.

Paista niin kauan, että fileen rasvapuoli on kutistunut ohueksi ja rapeaksi (5-10min). Älä kuitenkaan polta mustaksi.

Kaada rasva talteen ja käännä filee ympäri. Tökkää paistomittari paksuimpaan kohtaan ja paista niin kauan, että sisälämpötila on 54C. Jos et käytä lämpömittaria, anna mennä summan mutikassa kolme minuuttia. Paistotuloksessa haetaan roseen väristä, mehevää lihaa.

Kääri liha folioon huilaamaan 10 minuutiksi. Siivuta sen jälkeen ja aseta tarjolle karpaloiden ja rosmariinin kanssa.

Laita hyvä jakoon.

Kirjoittajasta

Kommentoi