Kalaseljanka

0
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (7 arviota)
Loading...

Oikeaoppinen kalaseljanka oli mm. Mannerheimin lempiruokaa. Puolalaisen sanonnan mukaan kalan täytyy uida kolme kertaa että se maistuu oikealta. Vedessä, viinissä ja voissa.

Ainekset kuudelle

  • 400g lohifileetä, seitä tai koljaa
  • 2 sipulia
  • 150g selleriä
  • 1 pun ja 1 kelt. paprika
  • 1 peruna
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 2 rkl voita
  • 1 tlk tomaattimurskaa
  • 0,5 dl kalalientä
  • 4 dl valkoviiniä (tai vesi+viinietikkaa 4/1)
  • 1 rkl hunajaa
  • 1 suolakurkku
  • tilliä
  • mustapippuria
  • smetanaa

Tee kalaseljanka näin:

Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuori ja suikaloi selleri sekä peruna. Suikaloi myös paprikat. Kuullota kaikki oliiviöljyssä sekä voissa isossa kattilassa. Mausta hunajalla.

Sekoita tomaatti joukkoon. Freesaa hetki. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kaada kalaliemi ja viini kattilaan. Odota että kalaseljanka kiehuu. Tiputtele sitten pilkottu suolakurkku kyytiin ja keittele 20 minuuttia niin, että kasvikset ehtivät kypsyä.

Paloittele kala seljankan joukkoon sekä pilkottu tilli ja hauduta pari minuuttia, niin että kala ehtii juuri ja juuri kypsäksi. Koristele annokset smetanalla ja tillillä.

Laita hyvä jakoon.

Kirjoittajasta

Kommentoi