Selataan: lohi

Teriyaki-lohi
0

Klassinen teriyaki-kastike sopii marinadiksi lohen lisäksi monelle lihalle. Kaupasta kastiketta saa valmiina, mutta se on myös erittäin helppo tehdä itse, eikä jää avattu kastikepullo roikkumaan jääkaappiin.

Uunikala bilbao
0

Tämä välimerellinen uunikala kypsyy vihannespedin päällä valkoviinihöyryssä. Koko komeus tulee yhdellä heitolla samassa uunivuoassa.

Lohipyörykät
0

Lohipyörykät tulee liian usein ostettua eineksenä. Tuoreesta kalasta itse tehtynä tämäkin ruoka on kuin toisesta ulottuvuudesta.

Lohiviettelys
0

Kaupan palvelutiskin rapu- tai lohiviettelys syntyy kotonakin erittäin helposti. Suuta muikistavan herkullisen maun salaisuus piilee suolassa, sokerissa ja viinietikassa.

Kylmäsavulohipasta
0

Kylmäsavulohipasta on erittäin nopea ja herkullinen ruoka. Kermaa, sitruunaa ja tilliä – ei niillä voi epäonnistua.

0

Oikeaoppinen kalaseljanka oli mm. Mannerheimin lempiruokaa. Puolalaisen sanonnan mukaan kalan täytyy uida kolme kertaa että se maistuu oikealta. Vedessä, viinissä ja voissa.

0

Klassinen lohilaatikko syntyy tuoreesta lohesta. Kokeile tehdä tämä myös kylmäsavulohesta, joka antaa ruokaan erinomaisen savun vivahteen.

Graavilohi
0

Graavilohi on upea herkku sellaisenaan juhlapöydässä. Siitä saa myös alkupalaleiville erinomaista täytettä.

Uunilohi
4

Klassinen uunilohi ei suuria krumeluureja kaipaa – smetanakuorrutus riittää. Ethän paista lohta kuivaksi! Optimaalinen uunilohen paistotulos on niin, että liha on hieman pinkki keskeltä.

Lohikeitto
0

Lohikeitto on hienoimmillaan hyvin yksinkertaisena, mutta kermaa ja voita ei saa unohtaa. Hyvän lohikeiton salaisuus piilee myös kalaliemessä – itse keitetty on tietysti paras.

Kokonainen uunikala
8

Kalankäsittelyä inhoaville kalanystäville täydellinen resepti. Kokonaisena paistettu uunikala ei vaadi fileointia tai juuri muutakaan käsittelyä.

0

Etelä-Amerikkalainen kalaherkku ceviche syntyy todella nopeasti sitruksien hapon avulla tehtävällä raakakypsytysmenetelmällä. Avokadomajoneesin kanssa hieno aloitus aterialle.

Savulohirullat
1

Kääretorttutekniikalla tehdyt savulohirullat ovat herkullinen ja näyttävä alkupala. Tuorejuustotäytteessä saa käyttää mielikuvitusta.

Paistettu lohi
0

Paistettu lohi on simppeli juttu tehdä oikein, mutta tiettyä kurinalaisuutta se vaatii. Hyvä risotto pohjalla kruunaa ravintolatasoisen annoksen.

Lohipasta
2

Valloittavan kermainen lohipasta saa kivoja makuvivahteita kapriksista ja makeista herneistä.

Lohi-ceviche
0

Lohi-ceviche on Chilen yksi kansallisruoista. Trooppisen raikkailla mausteilla höystettynä tämä ruoka viedään käsistä juhlissa.

Lohi sashimi
0

Tuoreesta kalasta laitettu sashimi ja sen päälle hyvät tilpehöörit. Parasta pikaruokaa mitä kalasta saa.

1

Valloittavan pehmeä lohimousse on näyttävä pikku naposteltava juhliin. Saaristolaisleipä antaa suolaiselle lohelle makean vastapainon.