Selataan: jauheliha

Jauhelihaperunat
1

Jauhelihaperunat ovat makkaraperunoiden evoluutio. Mikä ettei; ovathan suomalaiset myös jauhelihakansaa. Erinomainen mättöruoka – varsinkin juhlien jälkeen.

1

Jauhelikastike on suomalaista perusruokaa. Yksinkertainen tehdä, mutta parilla kikalla saat siitä huomattavasti enemmän irti.

Meksikonpata
0

Meksikonpata tarjoaa oivallisen loppusijoituspaikan eiliselle riisin lopulle. Tämä on vähälihaista hävikkiruokaa parhaimmillaan.

3

Makaronimössö on jotain mitä kukaan ei tunnusta tekevänsä, mutta jota kokitkin laittavat mielellään kotonaan. Konstailematon mutta herkullinen – yhdistäähän se kaksi suurta suomalaisten rakkautta; jauhelihaa ja makaronia. Katso myös miten makaronimössöstä syntyy pyhäpäivän versio.

4

jauheliha-perunalaatikko ei ehkä ole maailman näyttävin ruoka, mutta hyvälle maistuu kun malttaa paistaa kunnolla, jolloin ruoka saa rapean pinnan.

Lihapullapelti
0

Italialaistyylinen lihapullapelti on raikas tuulahdus välimeren keittiötä. Resepti voi vaikuttaa aikaa vievälle, mutta kun teet oikeassa järjestyksessä, se syntyy kuin itsestään.

Kheema matar
0

Jauhelihasta ja herneistä syntyy erinomaisen maukas ja täyttävä curry, johon sopii reippaampi chili.

Lihapullat
0

Tällä reseptillä syntyy ne täydelliset lihapullat sekä kastike, joiden seurassa muistot ajautuvat aina mummolaan asti.

Kakori kebab
0

Kakori kebabit ovat intialaisia, mausteisia jauhelihavartaita, jotka sopivat loistavasti myös grillijuhliin. Puolikuiva tai jopa puolimakea valkoviini on paras valinta mausteiselle ruoalle, oli se sitten lihaa tai kalaa. Punaviini kärähtää 99% varmasti chilin kanssa kitalakeen.

Jauhelihakeitto
0

Sarjassamme arjen klassikoita. Jauhelihakeitto kannattaa maustaa rohkeasti mielenkiintoiseksi. Muuten se maistuu vain… jauhelihakeitolle.

Lasagne
0

Lasagne kannattaa tehdä omista pastalevyistä. Ne imevät maut itseensä ja rakenteesta tulee leikattava. Uunin jälkeen lasagne huilaa hetken, jolloin sen maut tiivistyvät.

Devils burger
0

Ehkä maailman paras hampurilainen? Tulinen ja makea hillo kohtaa suolaisen ja kermaisen Aurajuuston – huhhuh!

Sipulipihvi
0

Sipulipihvi on nopeaa arkiruokaa jauhelihasta. Onnistuneen reseptin salaisuus piilee sipulin oikeaoppisessa kuullottammisessa, joka korostaa sipulin luontaisen makeuden.

Mummin lihapullat
3

Mummin lihapullat ovat makumuistoista kauneimpia. Ne maistuivat lapsena ja ne maistuvat aina. Näin helposti ne syntyvät.

Tortillat
0

Täytetyt tortillat ovat nopeatekoisia ja mahtavan makuisia, kun teet pohjalle kunnon jauhelihakastikkeen. Täytteissä saa käyttää mielikuvitusta.

Lihamureke
0

Lihamureke on jauhelihakansan juhlaruokaa. Vielä upeamman siitä saa, kun täytät murekkeen reippaasti, esimerkiksi venäläisittäin punajuurilla.

0

Chili con carne – kuten nimikin sanoo, niin siinä on chiliä lihalla eikä lihaa chillillä. Saa käyttää luovuutta maustamisen kanssa. Punaisilla jalapenoillakin tulee kuitenkin riittävän hyvää.

Bolognesekastike
0

Kiistelty ja kunnioitettu bolognesekastike. Reseptejä on yhtä paljon kuin kokkeja – parhaimmat tekevät hitaasti, jolloin tomaatti ja jauheliha saavat harmonisen liiton.

Moussaka
6

Moussaka on niitä ruokia, joita kannattaa tehdä reippaasti kerralla. Moussaka vain paranee jääkaapissa ja uudelleen lämmitettäessä.

0

Italialaiset lihapullat, frikadellit kypsennetään kastikkeessa. Tässä reseptissä mennään klassisella tomaattikastikkeella sekä spagetilla kuin kaunottaressa ja kulkurissa konsanaan.

Lihaperunasoselaatikko
0

Lihaperunasoselaatikko syntyy vaivatta edellisen päivän ylijääneestä perunamuusista. Herkullista arkiruokaa hyvän salaatin ja leivän kanssa.