Ravintola W30 esittelee osaamistaan Saksan Pinot Noir -Viikolla

0

Saksan Viinitiedotuksen järjestämän Pinot Noir -Viikon alkutahdit polkaistiin käyntiin ravintola W30:ssa. Tarjolla oli muun muassa kaksi vuorokautta haudutettua sian päätä ja upeita viiniyhdistelmiä.

Saksan Pinot Noir -viikolle 25.10.–31.10.2021 osallistuu erityistarjonnallaan yhteensä 12 ravintolaa Tampereelta, Turusta, Helsingistä ja Lappeenrannasta. Helsingistä mukana on muun muassa Ravintola W30, jonka tarjontaan pääsimme tutustumaan ennakkoon.

Ranskalais-skandinaavinen keittiö

”W30 on makumatka ranskalais-skandinaaviseen keittiöön. Ravintolan menut rakennetaan kauden tuoreista raaka-aineista ja ruoan valmistuksessa käytetään erilaisia tekniikoita kulinaarisen kokemuksen maksimoimiseksi.” Kyökin edessä seisoo keittiöpäällikkö Simo Pietarinen. Pietarinen on nähnyt lukuisia keittiötä G.W Sundmansista Demoon. Hänet on palkittu useissa kokkikisoissa. Viimeisimpänä saavutuksena Makeamestari 2018 -kilpailun voitto. Jälkiruoat ovat W30:ssa huikealla tasolla, kuten myös suolainen menu alusta loppuun. Käsityön määrässä ei säästellä, vaikka vuorossa on yleensä vain kolme kokkia.

Viinipuolella klassikot jyräävät

Juomapuolesta vastaa konkari-sommelier Juha Mäkelä. Viineissä mennään enemmänkin klassikoilla ja jätetään trenditouhut muille. Natuviinejä ei siis viinipakettiin lorahda ensimmäistäkään. Valittu viinilinja sopii loistavasti ruokafilosofiaan. Ilahduttavan hyviä sekä kekseliäitä ruoka-viiniyhdistelmiä jää miettimään koko kotimatkan ajaksi.

Raumland on kuohuvaan keskittynyt viinitalo. Cuvée Marie-Luise Brut 2014 on ehtinyt kypsyä edukseen. Blanc de Noir -viini on tehty Pinot Noirista. Tuoksussa omenaa sekä briossia. Upean rapea ja viistävän hapokas. Viinin avautuessa lasissa aromiin nousee punaista marjaa. Hyvä esimerkki siitä miten Raumland ikääntyy.

Karamellisoidulla sipulilla täytettyä raviolia ja tummaa sipulilientä. Haudutettua ja friteerattua sipulia sekä tryffeliä.

Juureva liemi antaa hienon säväyksen ravioleille. Kylkeen niin ikään juurevan aromikirjon omaava Weingut Weegmüller Blanc de Noir Trocken 2019. Sellaisenaan viini ei jää mieleen, mutta tämän nimenomaisen ruoan kanssa muodostuu täydellinen liitto. Enemmän kuin osiensa summa.

”Fromage de tete” Terriini porsaan niskasta, päästä ja kielestä. Rapeaa mustakaalia, varhaiskaalipyreetä ja tryffelisinappia

Kaksi vuorokautta haudutettu sian pää terriinin muodossa. Siinäpä klassikkoa kerrakseen. Fiiniä äijäruokaa. Lasissa Toni Jost Spätburgunder Im Hahn GG 2016. Antava aromimaailma on huumaava; punaista marjaa, kypsää hedelmäisyyttä ja karamellia. Reilu Pinot Noir riittää loistavasti upealle terriinille.

Peuran ulkofileetä ja perunakroketti täytettynä haudutetulla peuran niskalla. Glaseerattua Frex-punajuurta ja punajuuripyreetä

Peuran filee kastikkeineen hipoo taivasta. Niin myös sen seurassa tarjottu Kriechel Ahrweiler Rosenthal Spätburgunder Trocken 2013. Viini on kehittynyt esimerkillisellä tavalla; Parfyymiä ja metsämarjaa. Loistava balanssi. Huomattavat hapot edelleen ja lopussa lämmittävä, herkkä mausteisuus.

Karamellisoitua kotimaista omenaa, rakuunajäätelöä ja laventeli crumblea. Rakuunalla maustettua omenalientä ja vaniljavaahtoa

Jälkiruoka voi pahimmillaan latistaa hienon menun. W30 tapauksessa jälkiruoka onnistuu nostamaan jo korkealle asetettua rimaa. Huikea lopetus upealle illalliselle.
Mestarit tiskillä: Juha Mäkelä & Simo Pietarinen.

Kuvat ja teksti: Janne Suomi

Yhteistyössä: Saksan Viinitiedotus

www.restaurantw30.fi

1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (Anna arviosi, kiitos.)
Loading...
Laita hyvä jakoon.

Kirjoittajasta

Reseptitaivaan päätoimittaja, viiniasiantuntija ja palkittu oluentekijä.

Kommentoi