Ravintola Olo – edelleen huipulla

0

Viimeksi päivitetty

Suomen parhaaksi ravintolaksi valittu Olo lunastaa tittelinsä. Kaiken hypen ja Michelin-tähden paineessa Pekka Terävä & co pitävät keskittymisen siellä, mikä on tärkeää; tuoreet ja puhtaat pohjolan raaka-aineet sekä kokkien huippuosaaminen.

Ravintola Olon ovesta kun astelee sisään, on helppo huomata olevansa fine dining -ravintolassa, mutta jo ensimmäinen hymy henkilökunnalta kertoo, että nyt voi olkapäät laskea ja rentoutua. Robottimainen jäykistely ei kuulu tänne. Satuin olemaan tulossa läheiseltä viininmaahantuojalta ja ovella minut oli vielä siunattu pullolla, joka ei tietenkään mahtunut mihinkään taskuun eikä kameralaukkuun, joten marssin se kädessä ravintolan ovesta sisään.

-“Meinasitko ettei meiltä löydy sopivaa palanpainiketta”? Hovimestari nauraa ja ohjaa minut pöytään.
-“Voinko pitää sen tässä pöydällä sen aikaa, että rouva tulee käsilaukkunsa kanssa, johon se toivottavasti mahtuu”? minä tiedustelen puolinolona.
-“Se voi hyvin olla siinä. Maistuisiko odotellessa jotain meidänkin listalta?” hän jatkaa rennosti.
Onneksi rouva saapui nopeasti.

Kuuden aikaan ravintolassa oli kourallinen asiakkaita ja serviisi alkamassa. Seitsemän aikaa oli jo viimeinenkin tuoli istuttu. Hovimestari ei varsinaisesti kysynyt mitä haluaisimme vaan paljonko meillä on aikaa? Viikolla on tarjolla kaksi menua; Matka, joka ottaa nelisen tuntia ja Retki, jonka ehtii kolmessa tunnissa. Valitettavasti lastenvahteja piti olla päästämässä piinastaan ajoissa, joten menimme “lyhyen” kaavan mukaan.

Alkuun hovimestari suositteli Susurron cavaa. Vaikka olin tuntia aikaisemmin maistellut palkittua samppanjaa, tätä minä ostaisin. Todella upeat kukkaiset piirteet, herukkaa ja omenaa. Tiivis hedelmä toi muuten rutikuivaan ja raikkaaseen cavaan makeutta. Upea kuohuviini ja startti iltaamme.

Perunaa, Retiisiä ja Prästost-XO, Retikkaa ja siikaa, Punakaalia

Keittiön tervehdys on johdanto tulevaan illalliseen ja sen tasoon.

Ravintola Olon keittiön tervehdykset ovat legendaarisia. Siinä missä useissa muissa fine dining-ravintoloissa kiikutetaan eteen yksi pieni sormustimillinen jotain mikroskooppista, Olossa esitellään jo paraati siitä mistä on koko hommassa kysymys eli lähiruoasta ja Skandinavisesta keittiöstä sen kaikissa mielenkiintoisissa olomuodoissa.

Sokerisuolattua lohta, tilliä ja piparjuurta

Tämä läpinäkyvä etualalla on perunaa. Kastikkeessa hiukan purjotuhkaa.

Virtaviivaiseen annokseen lorautettiin kastiketta pöydässä siksi, että annoksessa ollut purjotuhka ei sekoittuisi kokonaan kastikkeeseen. Luitte oikein; purjotuhka. Voisi kuulostaa turhalle hifistelylle, mutta tästä tosiaan irtosi vielä purjon aromia ja toki hiukan savua, jotka sopivat annokseen täydellisesti. Peruna oli tällä kertaa läpinäkyvässä muodossa ja toi pehmeälle kalalle mukavaa suuntuntumaa. Upea kalastartteri. Jos jotain vielä parantaisin, niin leikkaisin kalan hiukan paksummaksi että olisi helpompi syödä.

Lohen kanssa lurahti lasiin Domaine Ostertag Riesling 2011. Puhdasarominen viini, jolla leveydestä huolimatta hyvin elegantti askel. Omenaa ja raparperimäinen hieno hapokkuus. Todella loistava kumppani herkälle kalalle.

Luomuselleriä, emmer-mannaa ja saksanpähkinää

Selleri näyttää jollekin ulkoavaruudesta tippuneelle mutta on itse asiassa paras syömäni kasvisruoka.

Ulkoisesti turhista krumeluureista riisuttu annos osoittautui parhaimmaksi kasvisruoaksi mitä olemme ikinä päässeet maistamaan. Pohjalla oli sellerivanukasta ja päällä rapeampi sellerikuori. Kun painoi lusikan kuoresta läpi, kastike ilmestyi kuin tyhjästä annoksen reunoille?! What happened?! Paljastui että kuoren alla keskellä oli emmer-mannasta tehty sydän tai kupla, joka rikkoutuessaan toi kastikkeen sellerille.

Tämäkin voisi olla jotain mikä tehdään vain taikatempun vuoksi, mutta maut olivat kuin taivaasta. Selleri nousi sillä hetkellä lempijuurekseksemme. Emmer-manna puolestaan oli vieras. Tarjoilija tiesi kertoa, että se on speltin esisukulainen, ja sitä viljellään itä-uudellamaalla, Malmgårdin tilalla. Miten vain, loistava lisä sellerille se oli.

Jos oli annos erikoinen, oli sitä myös viini. Bassus 2009, HispanoSuizas Espanjan Utiel Requenasta, joka on Valencian DO -alue. Pinot Noir saa näin lämpimässä kypsän pyöreän rakenteen, uuden maailman tyyliin. Kirsikoita ja vadelmia tuoksussa. Erinomainen valinta aromaattiselle sellerille. Vaikka viini oli Pinot Noiriksi melko täyteläinen, se ei missään nimessä jyrännyt annosta vaan mentiin hienosti käsi kädessä.

Härkä tartar kolmella tapaa ja Ilomantsin kaviaaria

Härkä tartar -annos jäi Ilomantsilaisesta kaviaarista huolimatta hiukan vaisuksi.

Häränlihan kanssa tuli puisessa laatikossa kaviaaria Ilomantsista. Suomea halutaan brändätä arktisen ja puhtaan ruoan tuotantoalueena. Toisaalta maastamme halutaan myös tehdä eurooppalaisen ydinjätteen loppusijoituspaikka ja joku älypää on jopa ehdottanut, että aletaan kierrättämään venäläistä kotitalousjätettä. Näistä päinvastaisista maaleista on valittavissa vain toinen. Toivon tosiaan, että kansakunnan viisaat päättävät oikein.

Kaviaari oli todella hienoa. Se toi mukavaa suolaa ja aromia pehmeälle lihalle. Lihan seurana oli erilaisia makuvaihtoehtoja, kuten sipulia ja retikkaa. Hieman vaisuksi yhteydet kuitenkin jäivät, eikä sinänsä hieno annos yltänyt ihan wau-asteikolle.

Tartarin ja kaviaarin seurana tarjottiin ehkä yllättäen makea valkoinen Friedrich Becker Das Ohr 2010 Saksan Pfalzista. Makeutta taittoi hyvä hapokkuus ja viini sellaisenaan onkin loistava.

Viini-ruoka -yhdistelmässä oli tietysti haettu klassista suolainen ja makea -liittoa, mutta valitettavasti tässä kohtaa jäi tuo herkkä tartar-liha karavaanin jalkoihin. Ehkä joku mietohappoinen ja keskitäyteläinen muscat ajaisi asian paremmin?

Haukea, kukkakaalia ja vaalea tillikastike

Hauki ja kukkakaali, täydelliset toisiaan tukevat samantyyppiset aromit.

Haukea oli annoksessa kahdella tapaa, paistettu filee, johon oli saatu oppikirjamainen kypsyys, päältä rapea ja sisältä mehukas. Toinen tapa oli haukimakkara. Uskokaa tai älkää, mutta tähän oli saatu paitsi makkaramainen tekstuuri myös grillauksen tuomaa aromia, niin kuin makkarassa kuuluukin. Todella loistava ja ennakkoluuloton kunnianosoitus aliarvostetulle hauelle. Ja hauen saatteli täydellisyyteen kukkakaali erilaisissa muodoissaan. Makupari, jonka painan syvälle muistiin.

Haukiannoksen kanssa kaadettiin suht kevytkenkäinen punaviini BioLorenz Dornfelder 2009 Rheinhessen – Saksa. Heleässä tuoksussa oli kirsikkaa ja vaniljaa. Nuorekas viini oli tosiaan sen verran herkkä, että se kävi myös grillatulle kalalle.

Valkohäntäpeuraa, maa-artisokkaa ja omenaa

Peura-annos oli melko spartalaisen näköinen mutta siitä viis. Erinomaiset maut.

Illan pääruokana tuotiin peuraa ja kotoisia vihanneksia. Kastike pyöräytettiin lautaselle pöydässä. Annos oli jälleen aika riisuttu, mutta maku ratkaisi. Peura oli täydellistä. Sellerisalaatti komppasi herkälle riistalle, omena toi hiukan makeutta. Todella upea makujen harmonia. Hieno annos.

Jos oli pääruoka onnistunut, oli myös viinivalinta. Seis de Azul y Garanza 2010, Bodegas Azul y Garanza, Espanjan Navarrasta. Klassisen Riojan kupeesta tuotettu Cabernet Sauvignonin ja Merlotin blendi oli hyvin tummanpuhuva. Siinä oli kypsä ja vivahteikas aromi. Viini oli kuitenkin nuorekkaan eloisa ja elegantti voimasta huolimattaan. Erinomainen viini ja sopi täydellisesti peuralle ja omenalle.

Ennen jälkiruokia raikastettiin suuta fenkolilla ja tillillä, joita oli jäädytetty hiilihappojäällä. Jännä sattuma, mutta juuri muutama viikko sitten olin saanut hyvin samantyyppisen raikastajan Glogatan nelosessa, niinikään fenkolista ja tillistä. Pisteet menivät vieläpä tässä kisassa hienoisella enemmistöllä Glogatanille, mutta hyvä oli Ravintola Olonkin versio.

Puolukkaa ja mallasta

Puolukan ja maltaan yhdistelmä oli paitsi herkullinen, hyvin suomalainen.

Mukavan hapan puolukka kohtasi maltaista tehdyn kastikkeen makeuden. Todellakin suomalainen jälkiruoka tarjoiltuna michelin-tähdellä. Ja tuttuun Olo – tyyliin, tämähän oli vasta esi jälkiruoka…

Suklaata, kahvia ja kyytönmaitoa

Toisena jälkiruokana reviteltiin sitruunalla ja kahvilla, ei ehkä ihan skandinaviaa mutta hyvää kuitenkin.

Pääjälkiruokana oli upeasti esillelaitettu oodi suklaalle. Tukena oli kahvin ja sitruunan aromeja sekä makeaa kyytönmaitoa. Hienosti asetettuja vastakohtia.

Jälkiruokaa siivitti lentoon Vin de Glacier 2010, Pacific Rim Wine makers Columbia Valley – USA. Sitruksia oli kivasti makeassa rieslingissä. Columbia Valleyn viileät yöt olivat ladanneet viiniin kipsakan hapokkuuden, joten makeus pysyi hallinnassa. Jälleen kerran – loistava valinta ruoalle.

Yksi mistä erityisesti pidän ravintola Olossa on yllätyselementti. Siitä kertoo taidolla ja vaivaa säästämättä tehty Amuse Bouche alussa ja lopussa, juuri kun taputtelet massua ja alat miettiä mitähän tämä tuli maksamaan, niin aurinkoisesti hymyilevä tarjoilija kiikuttaa vielä yhden annoksen eteesi. Siinä oli itsetehtyä (tottakai) lakua purkissa ja “eskimo” toffeejätskistä ja herkuista.

Todella herkullinen päätös ja vielä kiva muisto käsinkirjoitetusta lakupurkin kannesta.

 

Loppukaneetti

Paljon on mietitty sitä, mitä Michelin-tähden saaminen ikkunaan vaikuttaa ravintolan tekemiseen. Olimme Olossa illallisella aika tarkkaan kaksi vuotta sitten, viikkoa ennen kuin Olo sai Michelin-tähtensä, ja jos ravintola oli silloin elämys, on se sitä vieläkin. Turhiin kikkailuihin ei ole sorruttu, vaan katse pysyy pallossa, eli skandinavisessa keittiössä ja lähituottajien raaka-aineita kunnioittaen. Kokoajan uutta etsien, huippukokkien tinkimättömällä ammattitaidolla. Pekka Terävä viettää kuulemma edelleen hyvin paljon aikaa Olon keittiössä ja se näkyy laadussa.

Listalla keskitytään nyt pidempiin elämyksiin, eli Retkeen ja Matkaan mutta kiireisimmille suodaan myös mahdollisuus neljän ruokalajin menuun eli Polkuun.

Ravintola Olon palvelu on edelleen välitöntä kuin kantakapakassa. Todella mukava istahtaa pöytään ja homma rullaa iloisuudestaan huolimatta tiukalla ammattitaidolla. Kun tulet vessareissulta niin lautasliina on kuin taikaiskusta jälleen viikattuna pöydällä. Vaikka illan aikana pöydän ääressä häärää puolenkymmentä eri henkilöä, kaikki tuntuvat olevan kuin juuri teitä varten palkattu.

Erityismaininnan ansaitsee viinipaketti. Se on mielestäni kehittynyt suotuisaan suuntaan. Todella hyviä ja mieleenpainuvia tuotteita.

Viime vuoden marraskuussa, 50 Suomen parasta ravintolaa listalla, Pekka Terävän ja kumppaneiden luotsaama Olo nousi vaatimattomasti sijalle nro.1. Käytyäsi Olossa huomaat, että tähän on helppo yhtyä.

Vaikea kuvitella, miten tästä enää laittaisi paremmaksi – pysytellen vielä tämän planeetan hintatasossa.

Yksi asia jäi hampaankoloon, ensi kerralla buukkaamme lastenvahdit aamuun asti ja nautimme koko Matkan ajan.

Polku 64€
Viinipaketti 49€
Prestige viinit 73€

Retki 89€

Matka 134€

Ravintola Olo

 

 

Lue myös kahden vuoden takainen visiittimme Oloon

 

1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (Anna arviosi, kiitos.)
Loading...
Laita hyvä jakoon.

Kirjoittajasta

Kommentoi