Ravintola Cru – Bocuse d’Or ainesta

0

Viru-keskuksesta Vanhaankaupunkiin astuttaessa, juuri sen ikuisen mukulakivisen pääkadun varrella lymyää Tallinnan parhaimmistoon kuuluva ravintola Cru.

Viru-pääkatu on ollut klassisesti McDonaldsin ja 10€ pippuripihvi+olut -tarjousten täplittämä. Näiden puristuksessa 2012 avatun ravintola Cru:n ikkuna on melko huomaamaton helmi. Cru:n keittiömestari Dmitri Haljukov edustaa Viroa tammikuussa 2015 järjestettävissä Bocuse d’Or kokkiolympialaisissa, joten on selvää, että tässä ravintolassa on fine dining elämyksestä kysymys.

Viihtyisyydestään ja tasokkuudestaan huolimatta ravintola Cru on varsin edullinen (puhuttaessa superinflaation riivaamasta Tallinnan vanhastakaupungista). Ruokafilosofiassa liikutaan klassisen ranskalaisen keittiön opeilla 2000 -luvulla höystettynä, eli listalla löytyy niin hanhenmaksaa kuin merilevääkin. Ruoat ovat kokoluokkaa “kolmella täyteen”, joten erityisiä tasting-menuja ei listalla ole, vaan mennään yksilön valinnan vapaudella.

Ravintola Cru leivät

Kun pohjolassa ollaan, leipää tulee aina kylkeen. Leivissä Cru ei välttämättä ole parhaimmillaan.

1455 valmistunut rakennus on elämys jo itsessään. Kesällä ravintolan edessä on viihtyisä terassi ja kapealla sisääntulokujalla muutama pöytä, jossa mahtuu illallistamaan pienellä porukalla. Sisältä ravintola Cru on uusittu vanhaa kunnioittaen. Eteisessä oleva upea baari on viinipullotelineiden reunustama ja kolme metriä korkea. Cru on myös hotelli ja parhaiten talon ainutlaatuisen historian voi kokea yöpymällä jossain sen 15 huoneesta.

Cru:n viinilista Ranskaan kallellaan

Ruokafilosofiasta johtuen Cru:n viinilista on ymmärrettävästi kallellaan Eurooppaan, ja vielä tarkemmin Ranskaan. Samppanjoita löytyy vajaa kymmenen, edullisimman pään ollessa miellyttävä 49€ pullo. Krug Grande Cuvee avataan pöytään 240€ (Alkossa 177€), joten suht kohtuullinen hinta prestiisistäkin kyseessä. Valkoviineissä pisti silmään itävaltalaiset, joita on neljä merkkiä ja näistä kolme on Grüner Veltlinereitä. Punaisissa Bordeauxin apellaatiot kummaltakin puolelta jokea hienosti edustettuna. Kypsyneempää viiniä kaivatessa voi tilata kellarista pullon 1988 Chateau Gruaud Larose, 2-nd Grand Cru Classea hintaan 240€ pullo. Laseittain saatavia viinejä Cru:ssa on harmillisen vähän. Kahdestaan liikenteessä ollessaan ei viitsi kovin montaa koko pulloa ostaa, joten lasitarjonnalla on mentävä.

Me ajelimme “halpis”samppanjalla alkuun; Decanter World Wine Awardsissa 2013 pronssilla aatelisoitu NV Tribaut-Schloesser Premiere Cru Brut (8€ lasi) oli varmasti hintansa väärti. Karitsan kanssa maistelimme 2010 Corolilla Crianza, Utiel-Requena (5€ lasi). Espanjan marginaalialueelta Valenciasta ponnistava viini on tehty Bobal-rypäleestä. Nätisti kehittymään päin oleva profiili ja napakat tanniinit sopivat “entry-level” olemuksesta huolimatta hyvin karitsalle. 2012 Carmenere, Cono Sur Bicicleta, Chile (5€ lasi). Polkupyörä-Carmenere oli juuri sitä mitä voi odottaa, vähähappoista ja paprikaista marjamehua, mutta ei sitä poiskaan syljetty.

Keittiöntervehdyksenä tuli kaali-cappuccino, joka kuulosti melko venäläiselle, mutta osoittautui varsin leppoisaksi avaukseksi kylmänä joulukuun iltana.

Ravintola Cru punajuuripiiras

Punajuuripiiras ja tryffeli, vuohenrahkaa ja versoja 9€. Annos olin näyttävä ja taidokas, paperinohuet punajuuriviipaleet olivat täysin symmetrisesti piirakalla. Sisällä ollut kaaliyllätys oli ylimääräinen.

Ravintola Cru kuningasrapu

Kuningasrapu, katkaraputartaria, retiisiä ja merilevää 14€. Tarjoilija kuopsutti kuningasravun jalasta lihat pöydässä annokseen, joka tietysti rikkoi hiukan kokin luomusta, mutta ruoka muuten oli suorastaan loistava. Raikkaita makuja täynnä.

Ravintola Cru karitsansydän

“BRAVE HEART” 13€. Karitsan sydän 500-asteiselta grilliltä, peipsin sipulin muhennos, nuotioperunaa ja karhulaukkalientä. Sydän oli täydellisen murea ja siinä oli erinomainen grillin aromi. Lihan alta löytyi taas kaalihöystö, jota oli vieläpä reippaasti. Punaisena näkyvä vadelmamuru oli loistavan kirpakka lisä lihalle.

Ravintola Cru kauris

“TARKKA LAUKAUS” 21€. Metsäkauris ja mustajuuri, rapeita sipulinlehtiä, mustaa valkosipulia ja punaisia marjoja. Se missä Cru peittoaa useimmat Tallinnan ravintolat on makujen intensiivisyys. Kastike oli kerrankin arvoisensa lisuke hienolle lihalle.

Ravintola Cru suklaakerroskakku

Suklaakerroskakku, lämmintä mantelimaitoa ja vadelmaa 7€. Keittiön taidonnäyte. Tähän jälkiruokaan täytyy tehdä kerrokset todella tarkasti, että pöydässä päälle kaadettu mantelimaito sulaa kakun sisälle. Maku oli niin ikään täydellinen.

Ravintola Cru donitsit

Rapeat donitsit, vuohenrahkaa ja metsämansikkasosetta 6€. Donitsit olivat erinomaiset. Rapsakka kuori ja tuoreen muheva sisus yhdistettynä metsämansikan raikkaaseen aromiin. Upea finaali.

Ravintola Cru päästötodistus

Lievästä kaali-intoilusta huolimatta ravintola Cru on Tallinnan ravintoloiden aatelia. Dmitri Haljukov ei hae ruoassa uudensirkuksen temppuja, vaan luottaa klassiseen tyylikkyyteen ja kurinalaiseen tarkkuuteen. Jos jotain olen Tallinnassa syödessä ihmetellyt, niin se, että makuja ei vedetä kunnolla kasaan. Ollaan liian varovaisia. Tämä ei onneksi päde Cru:n kohdalla vaan kastikkeissa ja “tilpehööreissä” riittää suolaa ja hapokkuuta. Jälkiruoat ovat makeita niiltä osin kuin kuuluvatkin olla. Palvelu oli osaavaa ja todella ystävällistä – asia joka ei vieläkään ole itsestäänselvyys Tallinnan ravintoloissa.

Kolmen ruokalajin illallinen juomineen 108€ on erittäin kilpailukykyinen hinta tästä tasosta vuoden 2014 Tallinnan vanhassakaupungissa. Peukut pystyyn tiimille Bocuse d’Or:iin. Toivotaan ettei hintataso muutu kilpailumenestyksen myötä.

www.crurestoran.eu

Teksti ja kuvat: Janne Suomi

9.0 Asteikolla 1-10

Arvosanaan vaikuttaa kokonaisuus; miljöö, palveluasenne, osaaminen, ruoka, viini sekä niiden hinnat.

  • Hinta-laatu 9
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (6 arviota)
Loading...
Laita hyvä jakoon.

Kirjoittajasta

Viini-intoilja, oluentekijä ja Reseptitaivaan päätoimittaja.

Kommentoi