Olutmatkailijan Helsinki – Kallion kierros. Nyt

2

Tänä päivänä legendaarinen Kallion kierros on varsin toisen näköinen kuin vielä 90-luvulla. Ennen Kallion baarit, tai paremminkin, reikä seinässä juottolat tarjosivat tasan kahta olutta; bulkkikolmosta ja bulkkinelosta. Pääasia oli hinta, jonka oli oltava halpa, että työttömät ja työssäkäyvät suurkuluttajat tuntisivat olonsa tervetulleeksi joka päivä.

Lue myös: Olutmatkailijan Helsinki (keskustan baarit)

Kallion hipsteriytyessä 2010-luvulta alkaen, alan miehet ja naiset ovat joutuneet yhä ahtaammalle metsästäessään halpoja vesikaljojaan. Kallion baareissa valutellaan nyt erikoisempia tuotteita – erikoisempiin hintoihin. Onneksi oluenystäville hinta-asia on selvä. Ja pitää muistaa, että keskustaan verrattuna Kallion baarien hinnat ovat vielä melko kohtuulliset.

Oluttarjontaa alkaa siis Kallion kuppiloissakin löytyä ja mahtuupa mukaan oikeita olutravintoloitakin. Tässä päivittyvä lista Kallion baareista, alkaen maantieteellisesti Hakaniemen suunnalta. Jos ja kun joku tärkeä baari puuttuu, laita vinkkiä kommenttikenttään ja käymme lasillisella.

Sävel

Hämeentie 2, 00530 Helsinki

Ravintola Sävel
Hakaniemen pitkäaikainen lounas/illanviettopaikka. Mukavan maukasta baariruokaa. Muutama hana löytyy tiskiltä varsin kohtuulliseen hintaan ja puolikkaita annoksia saa myös. Napakassa pullovalikoimassa löytyy mm. Helsinkiläistä 8-bit brewingiä.

Femma IV

Viides Linja 4, 00530 Helsinki

Femma IV
Hämyinen ”Kaurismäkibaari”. Hipsteriä istumassa enemmän kuin spurgua. Kolme hanaa, joista kaksi Karhua. Napakassa pullovalikoimassa löytyy kuitenkin jotain juotavaa; Fat Lizardia ja Hoegardenia muun muassa. Ilmaisia pop corneja.

Majavabaari

Porthaninkatu 9, 00530 Helsinki

Majavabaari
Konstailematon rokkaripubi parissa kerroksessa. Aiheena enemmänkin konstailematon ottaminen, kuin olutvalikoima. Upea Jägermeister-asetelma roikkuu katosta. Oluissa tarjolla lähinnä Keravan juomat, mutta spessupulloissa myös Bryggeri ja Weihenstephaner. Tämä on niitä baareja, joissa on käytävä, tai muuten et ole kaupungilla mitään.

Olutravintola Sivukirjasto

Fleminginkatu 5, 00530 Helsinki

Sivukirjasto - Spaten

Kirjaston takaa löytyy yksi Kallion parhaista olutravintoloista. Vajaa parikymmentä hanaa, joissa mielenkiintoisia valintoja; Fullersin vintage ale ja latvialainen Malduguns etunenässä. Hanoissa myös vakiona laatuvalintoja, esimerkiksi Pilsner Urguellia ja Spatenia. Klassisia pullotuotteita Belgiasta ja Saksasta. Kwakia varten löytyy asiaankuuluvat ajurinlasit. Seesteinen ja rennon viihtyisä oluthuoneen tunnelma. Keskittyneisyyttä – kuin kirjastossa.

Salpimienta

Fleminginkatu 7, 00530 Helsinki

Pieni baari täynnä kodikasta tunnelmaa ja kantiksia. Bangladeshiläinen baarimikko on itse aurinko. Kymmenisen hanaa ja pullovalikoimaakin jotain. Fullers ESB 7€ (2/2019). Ruokalistakin löytyy, mutten ole ketään ikinä nähnyt syömässä. Edullista ja kodikasta istumista.

Hendricks Pub Kallio

Fleminginkatu 6, 00530 Helsinki

Entinen Kallion seurahuone. Juomavalikoima on varsin rajallinen, mutta radler onnistuu sopuhintaan. Mukavan varjoisa terassi kesähelteellä.
 

Brewster Bar KALLIO

Kaarlenkatu 1, 00530 Helsinki

Totaalifloppi. Lähes kaikki hanat loppu (7/2021) ja Brooklynin Bel Air Sour tasan 10€.


Bar Loosister

Hämeentie 50, 00500 Helsinki
Bar Loosister
 
Kurvin yksi monivuotisista ikoneista. Rock-henkeä, reilua ruokamättöä ja flippereitä. Noin 8 hanaa tarjoilevat melko perustavaraa, mutta joukkoon mahtuu pari suomalaista craftia. Pullo Urkkia 7,90€ / 0,5l ja Jaipuria 8,90€ / 0,33l (2/2019) eli mikään Kallion perusjuottola ei ole kyseessä. Bonuksena upea seinän kokoinen Irwin juliste.

William K (Kurvi)

Helsinginkatu 2, 00500 Helsinki

Villiam K kurvi
Oluthuoneiden aatelia, oli asemapaikkasi Töölössä tai Kurvissa. Klassinen erivärilasin tuoma tunnelma ikkunoista, kokolattiamattoa ja tummaa puuta. Rento musiikki säädylliselä volume-tasolla. Miten et voisi viihtyä? Upea kattaus ei jää vain tunnelmaan; William K tarjoaa mahtavan valikoiman hanoja Suomesta ja Euroopasta. Jos haluat erikoisempia pullotuotteita, niitä löytyy kaapista yli 100 merkkiä. Bonuksena tiskillä ns. Hopinator, jolla voi survoa lisää hedelmäisyyttä olueen spesiaalitapauksissa.

Kolme Kaisaa

Hämeentie 29, 00500 Helsinki

Kolme Kaisaa

Ikiaikainen instituutio on toiminut Kurvin tähystyspaikkana jo vuodesta 1964. Olutlista on napakka, mutta suhteellisen asevelihintainen. Erikoishanat 8,80€ 0,5 dl (3/2018). 2,5dl annoksia saa, ja ne ovat tasan puolet ison hinnasta eli ei tule pientoimituslisää. Tamperelaista Plevnaa löytyi testikäynnillä hanasta ja se on aina iso plussa.
 

Sörkan ruusu

Pääskylänrinne 3, 00500 Helsinki
 
Mukava, että tämäkin kortteli alkaa elävöityä. Ensin Burgerjoint, ja nyt Sörkan ruusu. Nimestään huolimatta baarissa ei raakuta karaokea klo 9:00 aamulla, vaan 100-paikkainen baari on avara ja tuore maali tuoksuu.
Yhdellä testikerralla Uuden-seelannin Tuotaran panimo edustettuna vahvasti hanoissa. Spatenia Saksasta ja Westmallea Belgiasta. Hanahinnat joidenkin tuotteiden kohdalla sellaiset, joilla voi olla varma ettei baariruusuja ole istumassa. Toisaalta Spatenia saa miellyttävän edullisesti.

Iltakoulu

Vaasankatu 5, 00500 Helsinki

Vaasankadun ilotulituksen aloittava instituutio. Torstaina alkuillasta istumapaikat kortilla, kuten asiaan kuuluu. Fiksun näköinen sisustus, mutta ylitsevuotavan lämmintä palvelua kaipaavien kannattaa suunnata muualle. Belhavenin ystävien kannattaa kuitenkin vaivautua asioimaan; Twisted Thisle 0,5l lorahtaa 6,80€ hintaan (4/2018)!!

Hilpeä Hauki

Vaasankatu 7, 00500 Helsinki

Kallion kierros Hilpeä hauki

Vaasankadun kalaravintola tarjoaa kulmakuntaan nähden huikean valikoiman ympäri maailmaa vajaat 20 hanaa, joita saa myös 2 dl annoksina (pientoimituslisää tulee tosin reippaasti). Kymmenittäin pullomerkkejä. Käyntikerralla löytyi jopa Oululaista Maistilaa, joka omassa kirjassa edustaa suomalaisten pienpanimoiden kärkeä. Tunnelma rennon seesteinen, niin kuin kalaravintoloissa aina.
 

 

Palmu Bar

Vaasankatu 4, 00500 Helsinki
 
Tai myöskin Kultapalmuna tunnettu paikka. Joka tapauksessa on nimellä lyöty pimeää pikkubaaria. Sisällä kuitenkin siistiä ja olutvalikoima on yllättävän hyvä sekä erittäin edullinen. Varmasti kaupungin halvin ”Urkki” 0,5l lähtee kuuden euron hintaan (8/2020)!  Panimon aidosta kahvatuopista tietenkin.
 

Solmu

Vaasankatu 8, 00500 Helsinki

Solmu baari

Yleisöäänestyksellä parhaaksi olutravintolaksi valittu Solmu on Kallion hipsteriyden ilmentymä. Karhua EI löydy hanasta, joten paikan spurgu-level puhdas 0. Pieni baari on industrialin hengessä betonin ja hehkulamppujen sävyttämä. Solmu brewingin omia varsin maittavia tuotteita löytyy asevelihintaan. Vieraileva hana ja muutama kiinnostava pullote kaapissa.

Panema

Helsinginkatu 11, 00500 Helsinki

Kallion parhaat olutbaarit - Panema

Entisen pääkonttorin tiloihin uudistettu craft-huone on täydellinen takinkääntö edelliseen. Skandinaavinen sisustus: koivua ja kiveä. Tyylikäs rosterihanaseinä tarjoaa parikymmentä tuotetta; Paneman omia oluita, kumppani Coolheadin ja vino pino muita suomalaisia sekä eurooppalaisia pienpanimoita. Pullovalikoimassa mm. Cantillonia, cervisiamia ja muita herkkuja. Selkeästi Kallion parhaita olutravintoloita.

Molotow

Vaasankatu 29, 00500 Helsinki

Molotown
Ympäriteipattu urbaani oluthuone on kuin suoraan Berliinin Kreuzbergista tipahtanut.  Muutamia perushanoja, mutta jääkaapista löytyy kaikenlaista hauskaa. Top Fuelin session ipa 4€ tölkki (11/2018). Hupparijengiä ja himmeetä musiikkia. Tänne ei ehkä viitsi ensimmäiselle raahautua raskaan työpäivän jälkeen – mutta toisaalta ei täällä ole kukaan muukaan ensimmäisellä.

Oluthuone Kuikka

Helsinginkatu 32, 00530 Helsinki

Kuikka oluthuone
Taattua vanhan liiton S-oluthuonetta. Massiivipuupöydät ja tuolit samaan sarjaan. Mosaiikkilasia ikkunoissa. Feikkitakka. 10 hanaa, joissa melko tutut bulkahtavat oluet. Noin 20 oluen pullovalikoimassa löytyy juotavaakin. Kallioksi kalliit hinnat, mutta sivistynyt tunnelma lautapeleineen kannustaa käymään.

Stadin panimobaari

Kaasutehtaankatu 1, rakennus 6, 00540 Helsinki

Stadin panimobaari

Suvilahden urbaanissa betonipuistossa sijaitseva helmi. Tottakai panimon omat tuotteet saatavilla, mutta se mikä tästä tekee todellisen aarteen oluenystäville, on belgialaisten pullo-oluiden valikoima! Hintojen puolesta saattaa tehdä todella hyviä löytöjä. Cantillon, Oud beersel, Lindemans, Alvinne, Boon, jne. Huikeita oluttastingeja sekä tietysti mahdollisuus panimokierrokselle.

Alppila-Vallila


 

Oluthuone Konepaja

Konepajankuja 1, 00510 Helsinki

Konepaja

Sisustus fiiniä ja siloiteltua S-ryhmän tyyliä. Tilavaa, ilmavaa. Ja melko laaja terassi. Testikerralla hanoista vain puolet käytössä (7/2021). Myös pari kotimaista pienpanimoa mukana. Jonkin verran pullovalikoimaa löytyy myös. Ilmainen super-Nintendo viihdyttämässä asiakkaita. Ja baarisnacksia saa keittiöstä.



Aleksis Kiven katu 56, 00510 Helsinki
 
Maltainen Riekko
 
Idyllinen puubaari, jossa kesähelteellä viileää. Reilu 10 hanaa, joissa ei yhtään Suomi-bulkkia. Varsin mukava valikoima pulloja, etenkin belgiä. Perushinnoittelu.

Konepaja Biergarten

Bruno Granholmin kuja 1, 00510 Helsinki

Rosoinen industrial-terassi ei ehkä ole sitä mitä Munchenissä ymmärretään biergartenilla. Tämä voisi olla enemmänkin berliiniläistä tyylisuuntaa. Yhtä kaikki, mukava paikka, jossa muutama craft-hana ja pullovalikoimaa. Bändejä ja urheilua voi nyt seurata laajennetulla alueella.

1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (7 arviota)
Loading...
Laita hyvä jakoon.

Kirjoittajasta

Reseptitaivaan päätoimittaja, viiniasiantuntija ja palkittu oluentekijä.

2 kommenttia

Kommentoi